HUB logistics on palvelulogistiikan edelläkävijä. Yritys ottaa käyttönsä uusia teknologioita, testaa niiden toimivuutta matalalla kynnyksellä ja laajentaa käyttöä sen mukaan, kun niistä saadaan hyötyjä. Tämä koskee myös trukkiautomaatiota (AGV), jossa yritys on lähtenyt kehityspolulle Toyota Material Handlingin kanssa.
HUB logisticsin Vantaan Hakkilan logistiikkakeskuksessa on vuoden ajan työskennellyt Toyotan toimittama AGV. Se hankittiin ratkaisemaan liikennesumppua, joka oli syntyä saapuvan tavaran ja lähtevän tavaran liikennevirtojen solmukohtaan.
AGV ratkaisee ongelman, kun se vie saapuvan tavaran vastaanotosta lavoja kiertoreittiä pitkin hyllypaikoille. Tämä vähentää liikennettä ruuhkapaikassa.
”Kun AGV hoitaa osan vastaanoton tavaravirrasta korkeavarastoomme, parantaa se samalla turvallisuutta, kun törmäysriski ruuhka-alueella pienenee”, HUB logisticsin kehitysjohtaja Anssi Tura sanoo.
Jatkuvaa toiminnan kehittämistä
Ensimmäisen AGV-suunnitelmansa HUB logistics teki vuonna 2017.
”Yritimme haukata liian ison palan kerrallaan. Harkitsimme useita koneita, jotka tekevät monia tehtäviä. Tämä olisi nostanut investointia ja lisännyt riskejä melkoisesti”, Tura sanoo.
Asiaa lähdettiin katsomaan uusin silmin, kun päätettiin, että AGV-hankkeessa nojataan yrityksen jatkuvan parantamisen periaatteeseen.
”Laskimme investoinnille realistisen takaisinmaksuajan. Halusimme kuitenkin lähteä liikkeelle, jotta opimme AGV:n kanssa työskentelyä ja näemme siitä saatavat hyödyt.”
Yksi syy asiassa etenemiselle on HUB logisticsin lukuisat teolliset sisälogistiikka-asiakkaat, joiden logistiikkatoiminnan kehittämisessä AGV voi olla tärkeässä roolissa.
Tavoitteet ja todellisuus
Kun AGV otettiin syyskuussa 2023 käyttöön, sille oli laskettu tarkka työskentelytavoite: keskimäärin 93 lavaa päivässä. Luku laskettiin lavamääristä, joita oli siihen saakka siirretty manuaalitrukeilla ja jotka voisivat soveltua AGV:llä siirrettäviksi. Tämä työmäärä merkitsi kahden vuoden ja kolmen kuukauden takaisinmaksuaikaa.
”Tiesimme jo alussa, minkä lavojen kanssa voi tulla ongelmia, paljonko niitä on ja miten ongelmia voidaan ratkoa.”
Odotettuja ongelmia on ilmennyt, eikä tavoitteeseen ei ole vielä päästy. Vuosi käyttöönoton jälkeen ollaan kolmen kuukauden keskimääräisessä lavamäärässä 75:ssä, kun AGV työskentelee kahdessa vuorossa. Tällä lavamäärällä takaisinmaksuaika on kolme vuotta. Koneen käyttöikä on näillä ajomäärillä vähintään kymmenen vuotta.
”Alussa määrät olivat pari-kolmekymmentä, mutta nyt päivittäinen lavamäärä on noussut. Parhaimmillaan on ollut 113 lavaa päivässä. Tulos on tähän mennessä meistä tyydyttävä.”

Työntekijät ovat tottuneet
Lavamäärän kasvuun on vaikuttanut eniten henkilöstön oppiminen siihen, että AGV on osa työympäristöä. Jos laite pysähtyy ja alkaa vilkuttaa valoja, sen voi käynnistää uudelleen, eikä odottaa, että joku toinen tekee sen.
Kaikki vastaanottoalueella työskentelevät ovat saaneet peruskoulutuksen AGV:n turvallisuuteen ja sen peruskäyttöön.
”Koko vastaanoton tiimimme on oppinut, miten AGV:n kanssa toimitaan: miten lavojen pitää olla valmiina AGV:lle ja miten lavoihin kiinnitetään viivakooditarrat, niin, että AGV osaa lukea ne oikein. Sekä Toyotan kouluttajat että pääkäyttäjämme Mika Uotinen ovat antaneet henkilöstölle lisäoppia AGV:n käyttöönoton jälkeen.”
Kehitysasiantuntija Uotinen on käynyt koneen pääkäyttäjänä läpi monipuolisen Toyotan tarjoaman koulutuksen, perehtynyt kaikissa käyttöönoton vaiheissa laitteen ja varastonhallintajärjestelmän integraatioon sekä kouluttanut työntekijöitä työskentelemään AGV:n kanssa.
”Käyttöönoton ja testauksen jälkeen laitteen toimintaan ei juuri ole tarvinnut puuttua”, Uotinen sanoo.
Työntekijät arastelivat AGV:tä ensimmäisten kuukausien aikana. Sittemmin tilanne on muuttunut. Vuoden käyttökokemusten jälkeen laite on muuttunut osaksi tuotantoa. Siihen ei kiinnitetä huomiota, kun se toimii odotusten mukaan.
”Jos häiriötilanteita tulee, ne hoidetaan samoin kuin muutkin työt”, Tura sanoo.
Yhden tekijän työt
Tura näkee AGV:n hyödyt logistiikkakeskuksen jokapäiväisessä työssä.
”Sillä on yllättävän iso merkitys työn sujuvuudelle, kun trukkikuskien ei tarvitse miettiä ruuhkapaikassa, kuka menee ensin. On hienoa, että meillä on nyt paremmin tilaa käytävillä ja trukilla voi ajaa pitkät matkat vailla vaaraa, että syntyy ruuhkaa.”
Tura kertoo, että vuoden aikana tehtyjen muutosten — joista AGV:n hankinta on vain yksi — myötä logistiikkakeskuksessa sama työntekijämäärä käsittelee enemmän materiaalia.
”AGV tekee karkeasti laskien yhden työntekijän työt.”
Parantuneen turvallisuuden ja tehokkuuden lisäksi AGV:n työ on laadukasta.
”AGV ajaa automaattisesti sille määrättyä reittiä ja väistää tarvittaessa. Hyvä ominaisuus on se, AGV ajaa helposti koko vuoron ilman latausta”, Uotinen sanoo.
Virheitä voi tulla, jos AGV:lle on annettu väärät ohjeet. Näin on sattunut muutaman kerran.
”Työntekijämme antoi WMS:lle väärän lavakoon. Lavapaikka, jonne AGV vei lavan oli liian matala eli 160 senttinen lava päätyi 120 senttiselle paikalle. AGV:n anturi huomasi heti, ettei lava mene paikalle ja kone pysähtyi”, Tura kertoo.
Jotta nämä harvinaiset ja inhimilliset virheet vältetään, on kaikki jättöpaikat suurennettu riittävän korkuisiksi. Jatkossa yksi ratkaisu voisi olla AGV:n kulkureitille rakennettava mittauspiste, jossa sensori mittaa lavan korkeuden ja kertoo AGV:lle, onko lava oikean korkuinen lavapaikalle.
Poikkeustilanteet punnittiin ennakolta
Projekti opetti HUB logisticsille kehitystiimille paljon jo ennen käyttöönottoa. Työtä piisasi, kun Astro-varastonhallintajärjestelmää ja AGV:tä integroitiin yhteen.
”Kaikenlaiset poikkeustilanteet vaativat töitä. Ratkoimme, miten toimitaan, jos lataus ei toimi, jos lavapaikka on varattu, jos kone ei saakaan nostettua lavaa tai jos AGV ei pysty lukemaan viivakoodia. Kävimme tilanteet läpi ja keksimme AGV:lle toimintamallit, miten se toimii ongelmatilanteissa”, Tura kertoo.
Asiakaspäällikkö ja koneen pääkäyttäjä Mika Uotinen on ollut kiinteästi mukana AGV:n integraatiossa.
”WMS:mme ohjaa täysin AGV:tä. Se kertoo tuotteen ja lavakoon mukaan paikan, joka on mahdollisimman lähellä sen tuotteen varastointialuetta”, Uotinen kertoo.
Uusia ideoita käytön myötä
Vuosi kehitystyötä AGV:n parissa on hersyttänyt uusia ajatuksia, miten konetta voi käyttää. Kun AGV liikennöi nyt vastaanoton ja korkeavaraston välillä, suunnitellaan sille toista reittiä saapuvasta tavarasta varastointiautomaatin syöttöpisteeseen. Tätä kokeillaan, koska AGV:n kapasiteetti riittää siihen.
Tällä hetkellä AGV lukee Astro-varastonhallintajärjestelmästä tulostetusta ja lavaan kiinnitetystä viivakooditarrasta, mille korkeavaraston lavapaikalle se vie lavan. Tulevaisuudessa viivakooditarra kertoo, pitääkö AGV:n suunnata korkeavarastoon vai varastointiautomaatin syöttöpisteeseen.
Korkeavaraston paikat, minne AGV vie lavoja, ovat tällä hetkellä lattiapaikkoja, mistä työntekijät nostavat lavat manuaalitrukeilla ylemmille hyllyille. Jatkosuunnitelmissa on, että AGV tekee myös tämän työn.
Kymmenen AGV:tä viiden vuoden päästä
Kokemukset AGV:n käytöstä saa Turan myös visioimaan, kuten HUB logisticsin suunnannäyttäjän rooliin kuuluukin.
”Viiden vuoden päästä meillä on kymmenen AGV:tä. Kaikki eivät ole täällä Vantaalla, vaan osa muilla paikkakunnillamme ja osa asiakkaidemme sisälogistiikkaa tehostamassa.”
Vantaalla toinen trukki tulee todennäköisesti pian töihin eli siinä vaiheessa, kun automaattitrukki valjastetaan nostamaan lavoja korkeavaraston lattiapaikoilta ylemmille hyllypaikoille.
Artikkelin on alun perin julkaistu Toyota Material Handling Finland Oy:n verkkosivuilla.

