Inchcape vastaa Suomessa ja Baltiassa Jaguar, Land Rover ja Mazda automerkkien maahantuonnista. Inchcape hakee logistiikkakumppanilta varmuutta varaosalogistiikkaan.
HUB logistics vastaa Inchcapen varaosalogistiikasta ja varastointipalvelusta Vantaan logistiikkakeskuksessa. Varastointipalvelu kattaa materiaalin vastaanoton, varastoinnin, keräilyn ja lähettämisen Hakkilan logistiikkakeskuksessa. Yhteistyö käynnistyi keväällä 2023.
– Nykypäivän haasteet toimitusketjuissa aiheuttavat viiveitä, joten nopeus, varmuus ja luotettavuus paikallisissa toiminnoissa ovat ensisijaisen tärkeitä. Näemme, että HUB logisticsin panostus esimerkiksi automaattivarastointiin on toiminnallemme etu, jota myös asiakkaamme tulevat arvostamaan, Jaguarin ja Land Roverin jälkimarkkinointipäällikkö Pekka Laukkanen kertoo.
– Meillä on tehty maahantuonnissa paljon eri muutoksia viime aikoina varaosalogistiikkaan liittyen. Yksi iso muutos on ollut siirtyminen eri toiminnanohjausjärjestelmään. Siinä HUB oli vahvasti mukana antamassa omia ideoitaan, mihin suuntaan kehitystyötä kannattaa viedä, jotta meidän yhteistyömme on mahdollisimman yksinkertaista ja helppoa, Laukkanen jatkaa.
Laukkasen mukaan yhdistelmä perinteistä ja modernia varastointia on ollut Inchcapelle toimiva ratkaisu.
– Perinteistä puolta edustaa kuormalavahyllyt, joihin voi varastoida tyypillisesti haastavia osia. Esimerkiksi tuulilaseja, korin osia, lokasuojia ja muita vastaavia painavia tuotteita. Modernia osaa edustaa automatiikka, jossa on yli puolet meidän varastoitavista tuotteista.
Laukkasen mukaan HUBilla on sekä kyky että halu vahvasti mukautua asiakkaan tarpeeseen.
– HUBista on paistanut tähän asti asiakaslähtöisyys tosi hyvin. Meidän toiveita kuunnellaan, ja HUB tekee myös omia ehdotuksia, miten liiketoimintaa voi kehittää myös kustannustehokkuuden näkökulmasta, Pekka Laukkanen tiivistää.
Inchcape toimii yli 40 markkinalla Aasiassa, Australiassa ja Tyynenmeren alueella, Keski- ja Etelä-Amerikassa, Karibialla, Afrikassa, Euroopassa ja Iso-Britanniassa. Inchcapella on pitkäaikaisia kumppanuuksia yli 40 maailman johtavan automerkin kanssa. Inchcape Helsinki
