Logistiikan kehitys on jatkuvaa yhteistyötä ja jatkuvaa parantamista. Me HUBilla olemme sitoutuneet asiakaslähtöiseen toimintamalliin, jossa asiakasyhteistyö on keskeisessä roolissa. Missiomme on muuttaa logistiikkaa uusilla palveluinnovaatioilla, ja tämä tarkoittaa, että haluamme kehittää asiakkaidemme logistiikkaa askel askeleelta, vuosi vuodelta. Tämän saavuttaminen vaatii aktiivista yhteydenpitoa, ajatustenvaihtoa ja suunnitelmallista työskentelyotetta.
Yritysten vuosikello ja budjetoinnin aikataulu ohjaavat myös kehitystyön prosessia. Syksy on otollinen ja oikea aika tehdä suunnitelmia tulevalle vuodelle. Katse taaksepäin ja arviointi, mitä olemme tehneet, missä olemme onnistuneet ja mitä voimme tehdä paremmin. Sitten suuntaamme katseemme tulevaan: mihin asioihin halutaan panostaa ja mihin toimenpiteisiin eurot käytetään.
Ideoiden ja innovaatioiden työpajat
Tehokas tapa kehittää logistiikkaa yhdessä asiakkaidemme kanssa on järjestää ideoita pulppuavia workshop-päiviä. Näihin tilaisuuksiin kutsumme mukaan laajemman asiakasyrityksen tiimin, jolloin saamme mukaan monia näkökulmia ja erilaisia ideoita.
Workshop-päivinä ideoita heitellään vapaasti puolin ja toisin. Käymme läpi vanhoja ajatuksia: voisiko niitä vahvistaa ja edistää? Samalla heitellään täysin uusia ajatuksia. Tavoitteena on löytää uusia mahdollisuuksia ja ratkaisuja, joita voimme kehittää yhdessä. Workshop-päivien lopputuloksena syntyy useita projektiaihioita, joita jalostetaan eteenpäin.
Ajatusten ei aina tarvitse olla isoja ja upeita, myös pieni ja upea käy. Pienilläkin muutoksilla on paikkansa ja ne tukevat aina jotain isompaa kokonaisuutta. Meidän workshopeissa olemme ideoineet IOT-sensoreiden käyttöä tuotantoympäristössä, laatineet uusia raportointimalleja läpinäkyvyyden parantamiseksi ja muuttaneet pakkausohjeita- ja merkintöjä. Eikä unohdeta järjestelmäpuolta: myös integraatiosanomien muutokset ovat olleet yhden työpajapäivän kehitysidea. Näistä pienistä ideoista kasvaa ajan myötä suuria ja vaikuttavia muutoksia.
Mikä workshop-päivän resepti sitten on? Se koostuu post-it-lapuista, ryhmätöistä, iloisesta keskustelusta ja tajunnanräjäyttävistä kehitysideoista. Kun päivän päätteeksi sormet ovat tussin sotkemat ja post-it-lappuja on kaikkialla, tiedämme, että olemme saaneet aikaan tehokkaan ja luovan päivän.
Workshop-päivinä käymme myös tuotantotiloissa paikan päällä. Tämä on olennainen osa kehitystyötä, sillä se antaa meille mahdollisuuden nähdä toiminta läheltä ja ymmärtää sen erityispiirteitä. Tuolloin työntekijät pääsevät kertomaan, mitä haasteita he ovat kohdanneet ja millaisia havaintoja he ovat tehneet. Paikan päällä havainnointi on kehitystyön suola.
Yhteistyöllä kohti menestystä
Seuraava askel on miettiä millaisilla menetelmillä lähdemme työstämään valikoituja teemoja. Kun yhdistämme asiakkaidemme asiantuntemuksen ja meidän logistisen osaamisemme, voimme kehittää entistä parempia ja tehokkaampia ratkaisuja, jotka palvelevat molempien osapuolten tarpeita.
Workshopit ja asiakasyhteistyö eivät ole vain työkaluja meille – ne ovat osa DNA:ta. Uskomme, että paras tapa kehittää logistiikkaa on tehdä se yhdessä, askel kerrallaan, jatkuvasti oppien ja mukautuen. Näin voimme yhdessä saavuttaa suuria asioita ja varmistaa, että logistiikka toimii parhaalla mahdollisella tavalla nyt ja tulevaisuudessa.
Vietimme juuri antoisan päivän asiakkaamme Marioffin kanssa. Kiersimme logistiikkakeskuksen tuotannossa ja täytimme sen monen kymmentä postit-lappua. Voin sanoa, että aika hienoja juttuja on tämänkin asiakkaan kohdalla tulossa!
Anssi Tura
Innovatiivinen ja luova kehitysjohtaja, joka kehittää dataan pohjaten ja tulevaisuuteen katsoen.
>>Tutustu palveluihimme