Jouko Lehtonen HUB logisticsin liiketoimintajohtajaksi

Liiketoimintajohtaja Jouko Lehtonen HUB logistics

HUB logisticsin uutena liiketoimintajohtajana on toukokuun alussa aloittanut DI Jouko Lehtonen. Hän vastaa Hakkilan logistiikkakeskuksen toiminnasta ja osallistuu HUB-konsernin johtoryhmätyöskentelyyn.

Jouko Lehtosella on sekä kotimaista että kansainvälistä logistiikka-alan kokemusta liiketoiminnan, operaatioiden ja prosessien kehittämisen osalta. Hän siirtyy Hub logisticsille Transvalin palveluksesta, jossa hän on toiminut viimeiset kaksi vuotta sopimuslogistiikan parissa. Tätä ennen hän on työskennellyt useissa logistiikka-alan johto- ja kehitystehtävissä DHL Freight Finlandilla, Itella logistiikalla sekä Postin logistiikkapalveluissa.

– Olemme iloisia, että Jouko tulee vahvistamaan HUB:n tekemistä tuomalla vahvaa osaamista varastoliiketoiminnasta. Organisaatiomme vahvistuu aktiivisella ja tavoitehakuisella liiketoimintajohtajalla, jolla on kokemusta toimimisesta moninaisten asiakkuuksien parissa. Hän omaa myös järjestelmä- ja teknologiaosaamista, mitkä ovat meidän toimintamme keskiössä, summaa HUB logisticsin toimitusjohtaja Joni Sundelin.

– Olen innoissani päästessäni osaksi HUB:n osaavaa ja asiakaslähtöistä tiimiä. Olemassa olevat asiakkuudet, moderni varasto ja automaatio mahdollistavat parhaan mahdollisen lähtökohdan aloitukselle, toteaa Jouko Lehtonen.

Tervetuloa taloon Jouko!

Jaa tämä juttu.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Scroll to Top