Logistiikan ulkoistuksella tehostetaan varastojen toimintaa, parannetaan toiminnan laatua ja luodaan uusia toimintatapoja.
Toiminnan tehostaminen merkitsee muutoksia sekä toimintatapoihin että tavaravirtojen hallintaan. Tulevien tavaravirtojen kanssa laatua kohennetaan, kun sovimme tavaratoimittajien kanssa laatustandardin mukaisista toimitusten laadusta ja aikatauluista sekä siitä, miten niitä valvotaan. Sama koskee varastoista ulos menevän tavaran prosessien kehittämistä. Varsinainen varastointi on harvoin tärkein kehittämiskohde.
Aratkin asiat yhteiseen pöytään
Kehitysprojektit vaativat luottamusta ja kykyä keskustella vaikeistakin asioista. Ne koskevat usein olemassa olevia toiminnan heikkouksia tai virheitä. Ilman niihin puuttumista toiminta ei tehostu, eikä laatu parane.
Nykytilan tunnistaminen ja tunnustaminen on kehitysprojektinperusta. Kun meillä ja asiakkaallamme on yhteinen tilannekuva, käynnistämme projektin. Nykytilan avaaminen, tavoitteiden asettaminen ja korjaavista toimenpiteistä päättäminen vaatii kolmansien osapuolien sitouttamista kehitysprojektiin. Alihankkijoiden mukaan saanti on erittäin tärkeää.
Tiedon oikeellisuus on kehitysprojektin kaikissa vaiheissa tärkeää. Tämä tarkoittaa käytännössä muun muassa sitä, että alihankkijoilta edellytetään digitaalista tiedonsiirtoa yhdessä sovitun standardin mukaan.
Projekti, jossa tehostetaan kaikkia logistiikan prosesseja, kestää vuodesta pariin vuoteen. Kehitysprojektit ovat entistä vaativampia, jos moniportaiset alihankintaketjut ulottuvat useille mantereille.
Pureskellaan pala kerrallaan
Ulkoistusprojektimme etenee tyypillisesti pala kerrallaan asiakkaamme tarpeen mukaan. Keskustelemme asiakkaan kanssa tiiviisti sitä, miten jokainen kehittämisaskel palvelee asiakkaamme liiketoiminnan kokonaisuutta. Logistiikan ulkoistus perustuu kumppanuuteen, luottamukseen ja pitkäjännitteiseen yhdessä kehittämiseen.
Kun luomme uusia palveluja asiakkaillemme, tarkastelemme niitä aina kustannusten, palveluiden laadun ja vastuullisuuden näkökulmasta. Palveluitamme on helppoa hankkia, sillä olemme vuosien varrella luoneet kymmenittäin valmiita palvelukonsepteja.
Olemme toisaalta hyvin joustavia kehittämään uutta, kun asiakkaamme hakee heille tärkeissä palveluissa lisää tuottavuutta tai parempaa palvelun laatua kuten virheettömyyttä tai nopeampia läpimenoaikoja.
Logistiikka joustaa liiketoiminnan muuttuessa
Kun kehitämme asiakkaallemme ulkoistuspalvelua, huomioimme projektin aina sen, miten asiakkaamme liiketoiminta voi muuttua ja mitä vaatimuksia muutokset aiheuttavat logistiikalle. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että huomioimme liiketoiminnan kausivaihtelut sekä niiden vaikutukset materiaalivirtojen käsittelyyn tarvittavaan kapasiteettiin.
Joustavuus ja asiakkaan tarpeisiin mukautuminen edellyttää esteetöntä tiedonkulkua. Näin esimerkiksi silloin, kun asiakkaamme liiketoiminnassa tapahtuu merkittävä lanseeraus. Saamme siitä hyvissä ajoin tarvittavan yksityiskohtaiset tiedot, jolloin voimme suunnitella toimintamme lanseerausajankohdalle optimaaliseksi. Resursoimme kapasiteettimme ja järjestämme toimintamallimme niin, ettei lanseeraus vaikuta moniasiakkuusvarastossamme muiden asiakkaidemme arkeen.
Vastaava tilanne tulee vastaan, jos asiakkaamme tekee yritysoston. Silloin vain harvoin tiedetään tarkkaan, kuinka paljon tavaraa tulee, vaan teemme karkean analyysin yhdessä asiakkaamme kanssa. Kun tilanteet muuttuvat, kykenemme reagoimaan nopeasti.
Automaation ja digitalisaation lisääminen, prosessimuutokset sekä tiedonkulun parantaminen ja tiedon täsmällisyyden kehittäminen ovat kehityskohteita, joilla parannamme esimerkiksi tehdasympäristön sisälogistiikkaa. Jo pelkästään pakkaamisen ja varastoinnin tehostamisella sekä saapuvan tavaran läpivirtauksen parantamisella ja puskurialueiden pienentämisellä saavutetaan paljon. Parhaimmillaan olemme onnistuneet pienentämään logistiikka-alueita kolmanneksella, joka on voitu siirtää tuotannon käyttöön.
Ulkoistuksessa luodaan henkilöstölle turvallinen ilmapiiri
Ulkoistustilanteissa on kahdenlaisia yrityksiä: ne, jotka ulkoistavat ensimmäisen kerran logistiikkansa ja ne, jotka siirtävät toimintonsa toiselta ulkoistajalta meille. Ensi kertaa ulkoistavalle yritykselle suurin muutos on kapasiteetistamme ja standardiprosesseistamme seuraava logistiikan tehostuminen sekä laadun selkeä nousu. Laatu konkretisoituu monin tavoin: tuotetiedot paranevat, inventoinnit ovat aiempaa täsmällisempiä ja tuotteiden saatavuus kohenee.
Ulkoistus merkitsee isoa muutosta tiedonkulkuun. Kun varasto ei enää olekaan yrityksen omissa tiloissa, varmistamme, miten tieto kulkee kitkatta meidän ja asiakkaamme välillä. Logistiikan ulkoistus ei tapahdu kerrallaan, vaan muutos on jatkuvaa kehittämistä samalla, kun asiakkaan liiketoiminta muuttuu.
Kun asiakkaamme tulee toiselta toimijalta, selvitämme aluksi, kuinka hyvin asiakkaamme tuntee varastonsa ja sen toiminnan. Toinen tärkeä asia on muuton suunnittelu. Siihen liittyy materiaalisiirtojen lisäksi varastoon liittyvän datan laatu ja sen sujuva siirto.
Kun asiakkaamme ulkoistaa meille joko varastonsa tai sisälogistiikkansa, on henkilökunnan vastaanotto ensimmäinen ja tärkein tehtävämme. Työntekijät ovat tässä avainasemassa. Heidän kanssaan käymme läpi muutoksen ja sen vaikutukset heidän työhönsä.
Toisessa vaiheessa perehdytämme työntekijät toimintatapoihimme. Kolmannessa vaiheessa luomme työntekijöille näkymän eteenpäin niin, että työntekijät kokevat olonsa turvalliseksi. Kerromme heille, että logistiikan osaajat ovat HUB logisticsin tärkeimmät työntekijät.
Joni Sundelin
Toimitusjohtaja
>>Tutustu varastointipalveluihimme
>>Lue lisää sisälogistiikkapalveluistamme
Oletko kiinnostunut laadukkaista ja tehokkaista varastointipalveluista?