Töihin HUBille, töissä HUBilla

Meitä HUBilaisia on jo noin 400 kolmellatoista eri paikkakunnalla. Toimimme sekä asiakkaidemme toimitiloissa että omissa logistiikkakeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Vantaan Hakkilassa.  

HUBilla työskentelee osaajia eri tehtävissä, ja tehtäväkenttämme on monipuolinen. Tuotannon puolella työnjohtajat ja logistiikkatyöntekijät pitävät logistiikan pyörät pyörimässä vankalla ammattitaidolla.  

Kehitämme osaamistasi

HUBilla on hyvä olla töissä. Jatkuva kehitys on intohimomme, joten tarjoamme myös jokaiselle työntekijälle hyvät mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen. Koulutamme ja perehdytämme työntekijöitämme säännöllisesti, sillä osaava ja motivoitunut henkilökunta on liiketoiminnan perusta. Haluamme varmistaa, että työntekijät saavat asianmukaisen koulutuksen työtehtäviinsä ja pystyvät tekemään työnsä laadukkaasti ja turvallisesti.

Kannustamme työntekijöitämme oman ammatillisen osaamisen kehittämiseen. Tapauskohtaisesti on mahdollista kouluttautua oppisopimuksella.  

Työntekijöillemme järjestetään säännöllisesti työtehtäviin ja työturvallisuuteen liittyviä perehdytyksiä ja koulutuksia. Näitä ovat muun muassa työsuojelun peruskurssit, tulityökurssit, ensiapukoulutukset ja muut toimintaympäristöön liittyvät peruskoulutukset, jotka ovat moniin työtehtäviin liittyviä pakollisia koulutuksia.  

Suomen innostavimmat työpaikat 

HUB logistics on saanut Eezy Flow:n myöntämän Suomen Innostavimmat työpaikat -tunnustuksen. Tunnustus on tulosta yhtiömme jatkuvasta pyrkimyksestä kehittää ja vahvistaa työkulttuuriamme sekä henkilöstömme omistautuneisuutta.

Eezy Flow toteuttaa henkilöstötutkimuksen vuosittain sadoille suomalaisille organisaatioille, ja siihen vastaa vuosittain yli 150 000 henkilöä. Tutkimuksessa mitataan omistautuneisuutta, sitoutuneisuutta, johtamista ja organisaation suorituskykyä Eezy Flown kehittämän PeoplePower® -viitekehyksen avulla.

Töihin HUBille?

Oletko sinä seuraava HUBilainen? Katso avoimet työpaikat ja tutustu tarinoihin, millaista on olla töissä HUBilla.

Katso avoimet työpaikat »

Lue HUB-uratarinat »

Töissä HUBilla »

Kehittyminen on intohimomme, joten tarjoamme jokaiselle työntekijälle hyvät mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen
Scroll to Top