Eettinen toimintamallimme
Eettisyys on yrityksemme perustan kulmakivi, ja sen merkitys korostuu päivä päivältä enemmän. Eettiset ohjeet ohjaavat toimintaamme oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden ja vastuullisuuden periaatteiden mukaisesti.
Kun noudatamme eettisiä ohjeita, rakennamme vahvan perustan, joka tukee yrityksemme mainetta ja menestystä pitkällä aikavälillä. Se auttaa meitä luomaan luottamusta asiakkaidemme, kumppaneidemme ja työntekijöidemme keskuudessa. Se myös varmistaa, että toimimme kestävällä tavalla, joka huomioi ympäristön ja yhteiskunnan tarpeet.
Arvot ohjaavat toimintaamme
Aktiivinen kehittäminen
Kehitämme yhtenä tiiminä. Kehitämme ratkaisuja yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa.
Arvostus
Arvostamme toinen toistamme . Kunnioitamme kaikkia töitä.
Tuemme monimuotoisuutta ja yhteenkuuluvuutta.
Ote toiminnasta
Tunnemme toimintaympäristömme ja ymmärrämme jokaisen yksittäisen työtehtävän merkityksen osana kokonaisuutta.
Asiakaslähtöisyys
Sitoudumme asiakkaidemme menestykseen. Keskitymme asiakaskokemukseen ja suhtaudumme tiedonhaluisesti ympäröivään maailmaan.
Visiomme on olla nopeimmin kasvava ja kehittyvä logistiikkakumppani tiedon ja materiaalin hallintaan. Sen saavuttamiseksi meidän tulee olla luotettava kumppani monesta eri näkökulmasta tarkasteltuna. Meidän on hoidettava liiketoimintaamme eettisiä periaatteita, asetettuja lakeja ja hyviä toimintatapoja noudattaen. Lakien noudattaminen sekä omat sääntömme ja määräyksemme ennaltaehkäisevät epäasiallista käytöstä ja mahdollistavat siihen puuttumisen.
Eettinen ohjeisto auttaa meitä varmistamaan, että kaikki työntekijät ymmärtävät eettiset periaatteemme ja noudattavat niitä. Edellytämme kaikilta työntekijöiltämme, että he noudattavat jokapäiväisessä työssään eettisiä periaatteita ja organisaatiotamme koskevaa lainsäädäntöä.
Eettinen ohjeistomme asettaa keskeiset moraaliset periaatteet, joiden mukaan meidän kaikkien on toimittava niin henkilökohtaisesti kuin organisaationa. Se ohjaa toimintaamme konkreettisesti ja muodostaa toimintamme perustan. Ohjeistossa kuvataan myös, miten me käsittelemme liikesuhteita asiakkaiden, liiketoimintakumppaneiden, työntekijöiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Ohjeistomme kertoo sidosryhmillemme, yhteisöille, joissa toimimme, ja maailmalle yleisesti, millaisia olemme ja millä tavalla toimimme.
Toimimme oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti kaikkien työntekijöidemme suhteen, ja arvostamme jokaisen yksilön arvoa ja yksityisyyttä. Otamme vuokratyöntekijät vastaan tasavertaisina työntekijöinä vakituisten rinnalla.
Huomioimme työntekijöidemme yksilöllisyyden. Luomme työympäristön, joka ottaa huomioon erilaiset tarpeet ja työskentelytavat.
Sitoudumme toteuttamaan vastuullisia, tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia käytäntöjä palkkauksen ja urakehityksen prosesseissamme. Arvioimme henkilöitä osaamisen, taitojen ja kertyneen kokemuksen perusteella. Painotamme rekrytoinneissa hakijan pätevyyttä haettuun tehtävään. Maksamme samanarvoisesta työstä samaa palkkaa huomioiden työntekijän osaamisen, työkokemusvuodet sekä koulutustason.
Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää, uhkailua, fyysistä tai henkistä kiusaamista tai häirintää työpaikallamme. Puutumme kaikkiin kiusaamis- ja häirintätapauksiin välittömästi.
Noudatamme hyvää johtamistapaa, johon kuuluu henkilöstön yhdenvertainen kohtelu. Kaikki työntekijämme ovat samanarvoisia. Ketään ei syrjitä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Johtajuutemme perustuu avoimuuteen, vilpittömyyteen, rohkeuteen ja luottamukseen. Edellytämme johtajilta reilua ja tasa-arvoista kohtelua. Ketään ei saa kohdella epätasa-arvoisesti. Edellytämme, että kaikki yhtiön esihenkilöt ja johtajat noudattavat näitä periaatteita. Jos havaitsemme tai epäilemme väärinkäytöksiä, niihin puututaan välittömästi.
Esihenkilön tehtävänä on toimia esimerkkinä ja noudattaa yhteisiä toimintamalleja. Johtomme sitoutuu toimimaan huolellisesti ja yhtiön edun mukaisesti.
Yritysjohto ei saa toimia oman edun mukaisesti, koska heidän päätöksillään ja toiminnallaan voi olla laajoja vaikutuksia yrityksen ja sen sidosryhmien, kuten työntekijöiden, asiakkaiden ja osakkeenomistajien, hyvinvointiin. Johtajien tulee asettaa yrityksen etu etusijalle ja välttää ristiriitaisia etuja, jotka voivat johtaa epäeettiseen tai laittomaan toimintaan, vahingoittaa mainetta ja heikentää organisaation pitkän aikavälin menestystä.
Kannustamme työntekijöitämme kehittymään työssään ja laajentamaan osaamistaan. Odotamme henkilökunnan osallistuvan kursseille ja koulutuksiin oman ammattitaidon ja osaamisen ylläpitämiseksi.
Kannustamme moniosaajuuteen ja työn rikastamiseen niin yksilön oman mielenkiinnon kuin yksikön toiminnan kehittämisen kannalta. Tarjoamme kehittymismahdollisuuksia siten, että työntekijämme osaavat ja pystyvät tekemään monia eri työtehtäviä. Ylläpidämme lakisääteisiä kelpoisuuksia.
Varmistamme, että työntekijöillä on riittävä osaaminen työssä menestymiseksi. Järjestämme säännöllisesti työtehtäviin ja työturvallisuuteen liittyviä perehdytyksiä ja koulutuksia.
Suhtaudumme työturvallisuuteen ja työsuojeluun vakavasti. Noudatamme kaikkia turvallisuussääntöjä ja -määräyksiä. Sitoudumme huolehtimaan työntekijöidemme työturvallisuudesta ja hyvästä työympäristöstä.
Kehitämme työturvallisuutta kokonaisvaltaisesti ja aktiivisesti. Työterveys- ja työturvallisuuskäytännöt perustuvat konsernin ja toimipisteiden paikallisiin arviointeihin, ennakointiin ja riskienhallintaan. Työntekijöiden odotetaan omalta osaltaan huolehtivan omasta ja työtovereidensa terveydestä ja turvallisuudesta. Työntekijöiden odotetaan noudattavan työturvallisuusohjeita ja -sääntöjä.
Olemme päihteetön työpaikka. Minkäänlainen päihteiden käyttäminen, päihteiden esille tuominen tai käyttöön kannustaminen eivät kuulu toimintatapoihimme. Työskentely päihtyneenä tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena on ehdottomasti kielletty.
Työntekijän tulee keskittyä ja panostaa yrityksen asioiden ja liiketoiminnan hoitamiseen. Odotamme työntekijöidemme suorittavan työtehtävänsä huolellisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla yrityksen edun mukaisesti. Työntekijämme esiintyvät aina työnantajan edustajana. Työntekijän on toimittava työnantajan edun mukaisesti, eikä saa toimillaan aiheuttaa haittaa yritykselle tai sen omistajien toiminnalle.
Toimimme rehellisesti ja avoimesti kaikissa liiketoimintamme näkökulmissa. Avoimuus edistää mahdollisten ristiriitojen ja konfliktien ratkaisemista.
Kysymme apua, mikäli jokin asia askarruttaa.
Ilmoitamme havaitsemistamme epäkohdista välittömästi ja käsittelemme ne asianmukaisesti.
Viestimme avoimesti yrityksemme asioista niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Rehellisen ja avoimen tiedottamisen kautta säilytämme yhtiömme mainetta ja menestystä kilpailussa. Huomioimme aina viestinnässämme, olipa kyseessä sisäinen tai ulkoinen viestintä, liikesalaisuudet ja luottamuksellisuuden. Kaikessa toiminnassamme pyrimme suojelemaan liikesalaisuuksiamme, omaisuuttamme, brändiämme ja tavaramerkkejämme. Viestinnästä vastaavat nimetyt vastuulliset henkilöt.
Hyvä hallintotapamme pohjaa voimassa olevien lakien, asetusten ja määräysten noudattamiseen sekä omien toimintatapojen ja käytäntöjen aktiiviseen seuraamiseen.
Yrityksen omaisuutta ei saa hankkia omaan käyttöön, eikä käyttää, luovuttaa tai muokata ilman lupaa. Yrityksen omaisuutta ei saa varastaa, vahingoittaa tai tuhota. Fyysistä omaisuutta on käsiteltävä mahdollisimman huolellisesti.
Työntekijöiden odotetaan edistävän ja suojelevan HUBin yrityskuvaa toimiensa ja käyttäytymisen kautta. Odotamme työntekijöidemme suojelevan yrityksen aineellista ja aineetonta omaisuutta, kuten fyysinen omaisuus, laitteistot, toimistolaitteet ja -tarvikkeet, tietojärjestelmät, ohjelmistot, patentit, tavaramerkit, tekijänoikeudet sekä muut omistusoikeuden alaiset tiedot ja tietotaito.
Huolehdimme liiketoiminnan luottamuksellisuudesta. Kunnioitamme liikesalaisuutta ja liiketoimintatietojen luottamuksellisuutta. Emme paljasta sidosryhmien luottamuksellisia tietoja, kuten yrityssalaisuuksia, liiketoimintaan liittyviä ei-julkistettuja tietoja tai luottamuksellisia henkilötietoja ulkopuolisille tahoille.
Korruptio ja lahjonta ovat tiukasti kiellettyjä toimintatapoja. Emme hyväksy lahjuksia, lahjoja tai muita etuuksia, jotka voisivat vaarantaa objektiivisuutemme ja rehellisyytemme. Emme osallistu laittomaan tai epäeettiseen toimintaan, kuten varkauksiin, petoksiin tai korruptioon. Tarjouskilpailun aikana emme osallistu kilpailuun osallistuvien yritysten järjestämiin tapahtumiin.
Nämä ohjeet koskevat yhtä lailla toimintaa suhteessa viranomaisiin, poliittisiin puolueisiin tai niiden edustajiin.
Mikäli epäilemme petosta, lahjontaa tai muuta väärinkäytöstä, ilmoitamme siitä välittömästi esihenkilölle tai Whistleblowing-järjestelmään.
Vältämme tilanteita, joissa henkilökohtaiset edut saattaisivat aiheuttaa eturistiriitoja liiketoiminnassamme.
Päätöksenteon ja asioiden valmistelun tulee olla puolueetonta ja riippumatonta. Esteellisyys eli jääviys on tehtävissä esiintyvä eturistiriita, joka tarkoittaa henkilön sopimattomuutta osallistua asian valmisteluun tai ratkaisemiseen.
Työntekijämme eivät missään olosuhteissa saa tarjota suoraa tai epäsuoraa tukea poliittisille puolueille, järjestöille tai yksittäisille poliitikoille tavoittelemansa liiketoiminnallisen edun saavuttamiseksi.
Hallituksen jäsenet toimivat osakkeenomistajien edun mukaisesti. Tämä tarkoittaa päätöksentekoa, joka edistää pitkäaikaista arvonluontia ja varmistaa yrityksen kestävän menestyksen. Päätöksenteossa hallituksen jäsenet sitoutuvat ottamaan huomioon osakkeenomistajien lisäksi kaikki sidosryhmät, kuten työntekijät, asiakkaat, toimittajat ja yhteisöt. Tasapainoinen huomio eri sidosryhmiin auttaa edistämään pitkäaikaista kestävyyttä.
Asiakkaamme ovat toimintamme keskiössä. Tunnemme asiakkaamme ja heidän liiketoimintansa.
Olemme ammattitaitoisia ja asiantuntevia kaikissa tehtävissämme. Emme koskaan tarjoa asiakkaille puutteellista tai harhaanjohtavaa tietoa. Toimintaamme ohjaa aina asiakkaidemme ja muiden kumppaneidemme edun mukainen toiminta.
Kohtelemme asiakkaitamme tasapuolisesti kilpailulainsäädäntöä noudattaen.
Olemme aktiivisia ja vastuullisia jäseniä paikallisissa yhteisöissämme.
Kannustamme työntekijöitämme osallistumaan hyväntekeväisyystyöhön ja vapaaehtoistyöhön.
Teemme yrityksenä vuosittain vähintään yhden lahjoituksen hyväntekeväisyyteen.
Tuemme lasten ja nuorten liikuntaa sponsoroinnin muodossa.
Noudatamme laatimamme vastuullisuusohjelman tavoitteita ja toimenpiteitä.
Hankimme korkealaatuisia raaka-aineita, tuotteita ja palveluita.
Tuemme kotimaista ja paikallista osaamista hankkimalla mahdollisuuksien mukaan kotimaisia tuotteita ja palveluja. Huomioimme tuotteiden, laitteiden ja koneiden käyttöiän ja ympäristövaikutukset.
Huomioimme ja arvioimme tuotteiden kierrätysmahdollisuudet. Ostopolitiikkamme ohjaa toimintaamme hankinnoissa.
Yrityksemme taloudellinen vastuu merkitsee jatkuvaa pyrkimystä ylläpitää kannattavaa liiketoimintaa sidosryhmiemme odotukset huomioiden. Tavoitteenamme on olla kannattava toimija sekä säilyttää työpaikat ja työllistää edelleen.
Kannattavuus mahdollistaa jatkuvan kasvun ja kilpailukykymme ylläpitämisen. Se on myös välttämätöntä, jotta voimme huolehtia henkilökunnastamme ja täyttää yhteiskunnalliset velvollisuutemme. Taloudellinen kasvu tulee saavuttaa vastuullisin ja eettisin keinoin.
Mikäli työntekijä tai organisaatiomme kanssa muuten tekemisissä oleva henkilö epäilee väärinkäytöstä, hän voi tehdä asiasta ilmoituksen whistleblowing-kanavan kautta. Rekisterinpitäjänä suojaa yksityisyyttä ja käsittelee whistleblowing-kanavan kautta kerättyjä henkilötietoja tietosuojalainsäädännön ja hyvien tietosuojakäytäntöjen mukaisesti.
Yhdessä voimme olla esimerkkinä siitä, miten eettisyys ja vastuullisuus ovat yrityksemme ydinarvoja, ja se tekee meistä ylpeitä siitä, mihin kuulumme.
Ohjeisto opastaa, miten meidän on toimittava liiketoiminnassamme, jotta voimme saavuttaa asettamamme tavoitteet luotettavalla ja kestävällä tavalla.
-Joni Sundelin,toimitusjohtaja