Vimpelin logistiikkakeskus tarjosi kesätyön kahdelletoista kesätyöntekijälle

HUB logistics summer job

Vimpelin logistiikkakeskuksessa työskenteli tänä kesänä 12 kesätyöntekijää. Emmi ja Janika ovat HUB:n kesätyöntekijäitä jo toista kesää. Logistiikka-ala ei ollut heille ennestään tuttu, mutta se ei hidastanut kesätyöpaikan hakemista. Molemmat ovat Vimpelistä kotoisin ja paluumuuttajina töitä etsiessä tarjoutui kesätyö Vimpelin logistiikkakeskuksessa heille oivalliseen aikaan.

Kaikki kesätyöntekijät perehdytetään työtehtäviin ja aiempaa kokemusta logistiikka-alalta ei välttämättä vaadita. Kesätyöntekijät pääsevät koulutuksen jälkeen tositoimiin samoihin työtehtäviin vakituisten työntekijöiden kanssa. Emmi ja Janika ovat HUB:lla opetelleet trukilla ajon ja suorittaneet trukkikortin. Päivät kuluvat trukeilla ja pinkkarilla eli pinoamisvaunulla ajaen ja tuotteita keräten.

”Teemme pääosin tarvikepakkausta ja tuotteiden keräilyä. Lisäksi Janika työskentelee postituksessa. Vuorottelemme näissä työpisteissä ja teemme myös satunnaisia lyhyitä projekteja muissa työpisteissä. Saimme aluksi perehdytyksen työtehtäviin, jonka jälkeen aloimme työskentelemään itsenäisesti. Perusjutut oppii nopeasti, mutta uutta tulee vastaan aika ajoin. Kokeneemmilta kollegoilta saa aina apua ja tukea, jos jokin asia jää askarruttamaan.” Emmi kertoo.

”Kesätöiden aloittamisessa koulutus on tärkeintä, jotta osaa tehdä työtehtävät oikein. Meillä kummallakaan ei ollut kokemusta logistiikka-alasta entuudestaan ja esimerkiksi trukilla ajaminen jännitti alkuun, mutta senkin oppi tosi nopeasti. Päivät kuluvatkin pinkkarilla ajellen. Se on hauskaa” Janika jatkaa.

Kesätöistä kautta arvokasta työkokemusta ja oppeja tulevaan

Vimpelin logistiikkakeskus tarjosi tänä kesänä kesätöitä 12 työntekijälle. Valtaosan kesätyöt jatkuvat marraskuun lopulle asti.

HUB logistics kesätyö
HUB:n kesätyöntekijä Janika pakkauspuuhissa.

”Kesätöistä saa arvokasta työkokemusta jatkoa ajatellen. Logistiikka-alan osaaminen on karttunut töitä tehden. Kesätyö on ollut hyvällä tavalla haastavaa, koska emme olleet alalla aiemmin. Opimme todella paljon uutta.” Emmi kertoo.

HUB:lla työturvallisuus ja jatkuvan parantamisen kulttuuri ovat merkittävässä roolissa. Emmi ja Janika ovat oppineet työturvallisuudesta säännöllisesti pidettävissä turvavarteissa, joissa käydään läpi työturvallisuusasioita. Molemmat ovat tehneet jatkuvan parantamisen ilmoituksia, joiden avulla työskentelymenetelmiä on pystytty muokkaamaan paremmaksi.

”On hienoa huomata, että ihan jokainen – myös kesätyöntekijä – voi osallistua HUB:n kehittämiseen ja nostaa esiin tekemiään huomioita. Mekin olemme tehneet parannusehdotuksia ja ne on huomioitu. Siitä tulee totta kai hyvä mieli, kun pääsee täysivertaisena osaksi työyhteisöä, vaikka onkin töissä lyhyemmän, määrätyn ajan.” tuumaa Janika.

Kesätyöntekijät arvostavat rentoa ilmapiiriä ja toimivaa työyhteisöä

Emmin ja Janikan mielestä Vimpelin yksikössä on sopivan rento työilmapiiri. Molemmat arvostavat sitä, että töissä on hyvä ilmapiiri ja toimiva työyhteisö. Tytöt jatkavat mielellään HUB:n palveluksessa, jos töitä on jatkossa tarjolla.

”Töissä voi oikeasti olla hauskaa. Vaikka teemme yksilötyötä, niin täällä ei ole yksinäistä vaan työkavereita on koko ajan lähipiirissä. Nauramme töissä päivittäin. Työkaverit ovat sanoneetkin, että täällä on hiljaista, kun emme ole työvuorossa” tytöt nauravat yhdessä.

Jaa tämä juttu.

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vieritä ylös