Koronaviruksen vaikutus HUBin toimintaan

Suomen hallituksen antamassa tiedonannossa suositellaan välttämään kokoontumisia ja muita lähikontakteja koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Siksi HUB logistics on ottanut käyttöön useita varotoimenpiteitä sekä mukautettuja käytäntöjä 13.3.2020 alkaen.

HUB logisticsilla on päätetty, että:

  • Pyrimme toistaiseksi välttämään suoria ihmiskontakteja. Esimerkiksi kaikki tapaamiset sekä palaverit järjestetään toistaiseksi etäyhteyksien avulla.
  • Etätyöskentelyä suositaan niissä tilanteissa, joissa se on mahdollista. Liikkumista eri yksiköittemme välillä pyritään myös välttämään toistaiseksi.
  • HUBille on perustettu varautumisryhmä, joka ottaa vastuun tartuntatautiin valmistautumisesta. Varautumisryhmän tehtävänä on koordinoida valmistautumista, viestintää työntekijöille sekä sidosryhmille, pitää varautumissuunnitelmat ajan tasalla ja antaa ohjeita tarvittaessa liittyen esimerkiksi siivoukseen, sairaustapauksiin, eristämiseen tai karanteeniin.
  • Olemme kiinnittäneet viimeisten viikkojen aikana erityistä huomiota hygieniaan ja puhtauteen sekä sen ohjeistamiseen koko konsernissamme.

Muista koronaviruksen aiheuttamista muutoksista tiedotetaan erikseen asianomaisia sidosryhmiä.

Jaa tämä juttu.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Scroll to Top