Muutoksia HUB logistics-konsernin hallituksessa

Sari Hakkarainen HUB logistics

HUB logistics-konsernin hallituksen uudeksi jäseneksi on valittu Sari Hakkarainen ja seuraajajäseneksi Iiku Törmälä. Hallituksen jäseninä toimivat lisäksi puheenjohtaja Aarno Törmälä, Juha Saarinen sekä Pekka Ahlajärvi seuraajajäsenenä.  

Sari Hakkaraisella (DI) on logistiikka-alalta vahva kokemus ja HUB logistics on hänelle yrityksenä entuudestaan tuttu. Hakkarainen oli vuodet 2005 – 2008 HUB Iogisticsin palveluksessa liiketoimintajohtajana vastaten myynnistä, tuotteistamisesta sekä hankintalogistiikkaan liittyvistä palveluista. Hakkarainen työskentelee tällä hetkellä Lantmännen Unibaken konsernihankinnassa vastaten kansainvälisesti materiaalihankinnoista. Tätä ennen hän on työskennellyt useissa hankinnan johtotehtävissä muun muassa Fazerin, Terveystalon ja Vaasan Oy palveluksessa.

– HUB on kasvanut ja kehittynyt todella paljon 15 vuoden aikana. HUB on ehdottomasti oman alansa ammattilainen ja luotettava kumppani asiakkaille. Osaaminen ja kyvykkyys tarjota palveluita, joita asiakkaat kaipaavat, ovat selkeitä vahvuuksia. Se huokuu positiivisella tavalla kaikessa, kertoo Hakkarainen.

Menestyvän yrityksen kulmakivet

Hakkaraisen mukaan menestyvän yrityksen kulmakivet ovat liiketoiminnan selkeä fokus, uudistumiskyky sekä osaava ja sitoutunut henkilöstö. Kirkas strategia ja kyky uudistua rohkeasti ohjaavat yritystä eteenpäin, mutta henkilöstöä ei voi sivuuttaa missään vaiheessa. Henkilöstö on mukana tekemässä ja toteuttamassa yrityksen liiketoimintaa ollen kaiken toiminnan perusta. Nämä tekijät yhdessä muodostavat eväät kannattavaan kasvuun, joka palvelee sekä omistajia, sidosryhmiä että henkilöstöä.

– Koen, että HUB:lla on hyvät eväät kasvuun. Kehitystyötä tehdään paljon ja on halua kehittyä, vastuullisuustyö on aloitettu ja strategiaa terävöitetty kuluvan vuoden aikana. Kokonaisuudessaan on upeaa tulla takaisin HUB:n toimintaan hieman eri roolissa. Odotan, että pääsen mukaan strategisten painopistealueiden sparraamiseen ja tuomaan omaa kokemusta HUB:n tämän hetken tekemiseen, summaa Hakkarainen.

Iiku Törmälä hallituksen seuraajajäseneksi

Iiku Törmälä (TkK) on aloittanut HUB logisticsin hallituksessa seuraajajäsenenä. Kiinteistöalalla M7 Real Estate Finland Oy:n palveluksessa työskentelevälle Törmälälle HUB on tuttu vuosien takaa. Hän on tehnyt HUB logisticsilla kesätöitä ja osa-aikaisia töitä opintojensa ohessa, joten liiketoiminta-alueet ovat hänelle tulleet tutuiksi ihan käytännön tasolta.

– Olen vuosien ajan seurannut HUB:n kasvua ja kehittymistä, ja näen yhtenä HUB:n vahvuutena ehdottomasti ketteryyden. Pystymme palvelemaan laajaa asiakaskuntaa. Hakkilan logistiikkakeskus on todella mahtava resurssi, kertoo Törmälä.

HUB logistics Iiku Törmälä
Iiku Törmälä on valittu HUB logistics-konsernin hallitukseen seuraajajäsenenä.

Menestyksekäs liiketoiminta tarvitsee Törmälän mukaan osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa ja oikeanlaisen tuotteen asiakkaan tarpeeseen nähden. Asiakaslähtöinen liiketoiminta on Törmälän mukaan erittäin tärkeää. Hänen mukaansa asiakasta tulee kuunnella herkällä korvalla ja muotoilla tuotteita sekä palveluita vastaamaan kysyntää. Asiakastyytyväisyyden mittaaminen ja asiakkaiden toiveiden kuunteleminen ovat tärkeitä elementtejä. Yhdessä asiakkaan kanssa tekemällä on mahdollista päästä parhaimpiin suorituksiin.

– Työkokemukseni on kiinteistöalalta – kiinteistöhallinnointipalvelujen sekä kiinteistövarainhoidon parista. Uskon, että myös tämän alan kokemuksesta on HUB:lle hyötyä. Pystyn tuomaan uusia ja tuoreita ajatuksia sekä näkökulmia HUB:n hallitustyöskentelyyn. Aloitan innostunein mielin hallituksessa. On hienoa päästä mukaan HUB:n toimintaan hallitustyöskentelyn kautta, tiivistää Törmälä.

2021-06-16

Jaa tämä juttu.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Scroll to Top