Tiedote: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä valitsi HUB logisticsin kumppanikseen logistiikkayhteistyöhön

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä HUB logistics

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on valinnut logistiikkakumppanikseen kotimaisen ja yksityisomisteisen HUB logisticsin.

Sopimus astuu voimaan 2.1.2020, mutta yhteistyö alkaa käytännössä välittömästi. HUBin tuottama palvelukokonaisuus kattaa yhtymältä siirtyvät varastotoiminnot, terminaalipalvelut, sisälogistiikkapalvelut sekä hyllytys- ja kuljetuspalveluita. Kuljetuspalveluita operoi Lehtipiste Oy.

HUB logistics sitoutuu kehittämään aktiivisesti yhtymän logistiikan toimintoja nykyaikaisilla menetelmillä. Alkava yhteistyö on ainutlaatuinen Suomessa, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun julkinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja ulkoistaa osan logistiikkatoiminnoistaan yksityiselle sektorille.

– Päämääränä on kehittää aktiivisesti logistiikan toimintoja nykyaikaisilla menetelmillä ja saada aikaan kustannussäästöjä kumppanuuslähtöisenä yhteistyönä, sanoo Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hankintojen tulosaluejohtaja Tarja Elomaa.

HUB logisticsin liiketoimintajohtaja Jarkko Rantanen iloitsee alkavasta kumppanuuslähtöisestä yhteistyöstä:

– Tämä on meille suuri kunnia. Koemme olevamme etuoikeutetussa asemassa, päästessämme toteuttamaan kuntasektorille täysin uudenlaista ja ennennäkemättömän kattavaa logistiikkaprosessin kehitystä yhdessä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ja Lehtipiste Oy:n kanssa. Olemme tehneet vuosien ajan systemaattista työtä logistiikkapalvelujen kehittämiseksi, erityisesti automaation, varastohallintajärjestelmien sekä prosessien osalta. Muun muassa näiden asioiden ansiosta uskomme pystyvämme vastaamaan kaikkiin hyvinvointiyhtymän kehittyviin tarpeisiin.

Lehtipisteen logistiikkajohtaja Timo Värri näkee alkavassa yhteistyössä merkittäviä etuja ja mahdollisuuksia kaikille osapuolille:

– Lehtipiste Oy on toteuttanut jo vuosikymmeniä lukutuotteiden jakelua täsmällisesti aikataulutetussa ja reititetyssä kuljetusverkostossaan. Lehtipisteen jakelureitit antavat hyvän pohjan alkavalle kuljetusyhteistyölle, jonka myötä voimme kehittää Lahden ja ympäristökuntien alueen kuljetuksia edelleen ja liittää niihin mukaan hyvinvointiyhtymän nykyiset kuljetustehtävät. Oletamme tämän seurauksena voivamme parantaa ja tehostaa yhtymän kuljetustoimintaa olennaisesti.

Lisätiedot:

HUB logistics Finland Oy
liiketoimintajohtaja Jarkko Rantanen
puh. 050 337 1567
jarkko.rantanen@hub.fi

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä
tulosaluejohtaja Tarja Elomaa
puh. 044 440 6668
tarja.elomaa@phhyky.fi

Lehtipiste Oy
logistiikkajohtaja Timo Värri
puh. 0400 308 651
timo.varri@lehtipiste.fi

 

HUB logistics on vuonna 1992 perustettu itsenäinen, yksityisomisteinen suomalainen logistiikkayritys, jolla on lähes 30-vuoden kokemus tiedon ja materiaalien hallinnasta. HUB tarjoaa asiakkailleen sisälogistiikan ratkaisuja, automaattivarastopalveluja, toimitusketjukonsultointia sekä näiden yhdistelmiä – lisäarvopalveluja unohtamatta. HUBin palveluihin kuuluvat myös puupakkausten tuotanto ja pakkauspalvelut. HUB.fi

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tuottaa laadukkaita sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ympäristöterveyden palveluja yli 212 000 asukkaan Päijät-Hämeessä. Yhtymä on maakunnan suurin alan toimija ja työnantaja. Sen palveluksessa työskentelee noin 7000 asiantuntijaa. Valtakunnallisissa vertailuissa yhtymän tuottavuus on rankattu maamme parhaimmistoon ja sen strategiassa korostuvat Päijät-Hämeen elinvoima ja asukkaiden etu. phhyky.fi

Lehtipiste on koko maan kattava lehtien, kirjojen ja keräilytuotteiden irtonumeromarkkinoilla toimiva jakelu- ja markkinointiyhtiö. Lehtipisteen kuljetus – ja jakelukanava kattaa lähes 5000 myyntipistettä sekä lisäksi satoja asiakkaiden kohteita päivittäin ympäri maan. Lehtipiste Oy on osa Tradeka-Yhtiöt Oy:tä. pakettipiste.fi

Jaa tämä juttu.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Scroll to Top