
Vuoden 2022 vastuullisuusraportti on julkaistu
Vastuullisuusraporttimme vuodelta 2022 on juuri julkaistu. Parhaimmillaan vastuullisuus on yrityksen kilpailuetu ja strategian ytimessä. HUBilla vastuullisuus on ollut osa jokapäiväistä
Vastuullisuusraporttimme vuodelta 2022 on juuri julkaistu. Parhaimmillaan vastuullisuus on yrityksen kilpailuetu ja strategian ytimessä. HUBilla vastuullisuus on ollut osa jokapäiväistä
HUB logistics on mukana kansallisessa Astetta alemmas -kampanjassa, jonka tavoitteena on saada vähintään 95 % suomalaisista tekemään energiatekoja ja saavuttaa
Vastuullisuudella on Hubilla pitkät perinteet ja kestävän kehityksen periaatteet ovat ohjanneet toimintaamme jo vuosia. ISO9001 ja ISO14001-standardien myötä teemme jatkuvaa,
Takanamme on melkoinen vuosi. Koronaviruspandemian vaikutukset ovat olleet suuret koko yhteiskunnalle. Monikaan ei varmasti viime vuoden alussa aavistanut kuinka paljon
Tammikuu on ollut yleisesti aikaa, jolloin internet täyttyy tulevaisuutta jännittyneenä odottavien ennustajien spekulaatioista siitä, mitä uutta alkanut vuosi tai vuosikymmen
1,5 vuotta sitten Tampereen HUBilaiset päättivät lahjoittaa vuoden 2018 tulospalkkionsa hyväntekeväisyyteen. Lahjoituskohteeksi valikoitui TAYSin uuden Lasten ja nuorten sairaalan vastasyntyneiden
HUB logistics toimi Team Rynkeby – God Morgon 2018 -hyväntekeväisyysprojektin ylpeä sponsorina! Projektissa joukkueet pyöräilevät vuosittain Pariisiin ja keräävät siten
HUB logistics -konserni pyrkii jatkuvasti kohti vähäpäästöistä tulevaisuutta. Tämä on nähtävissä niin ajokalustossa kuin sähkönkulutuksen tiiviissä seuraamisessa. Suuri askel päästötavoitteen
@2021 HUB logistics