Sisälogistiikan ulkoistaminen

Sisälogistiikan ulkoistaminen tuo yrityksille merkittäviä hyötyjä. Ulkoistuskumppaniksi on syytä valita toimija, jolla on siitä ainutlaatuista osaamista ja rautaista ammattitaitoa.

HUB logisticsilla on vankka kokemus sisälogistiikan onnistuneista haltuunotoista eri toimialoilta. Ulkoistuskumppanina olemme  standardoineet liiketoiminnan luovutukseen liittyvät prosessit sekä projektin- ja riskinhallinnan, jotta haltuunottoprosessi on mahdollisimman sujuva.

Luomme yhteistyössä kanssasi systemaattisen logistiikkatoimintojen kehitysohjelman, jolloin voit keskittyä ydinliiketoimintaasi ja sen kehittämiseen. Me huolehdimme logistiikasta.

Sisälogistiikan ulkoistaminen tuottaa kustannussäästöjä ja läpinäkyvyyttä

Ulkoistuspalvelumme tarjoavat säästöjen lisäksi joustavuutta ja läpinäkyvyyttä. Voit lisätä palvelukokonaisuuteen tarpeidesi mukaan suunniteltuja palveluita. Palvelumallimme perustuu suoritepohjaiseen hinnoitteluun, jolloin logistiikkatoimintojen kustannuksista tulee läpinäkyviä ja aidosti muuttuvia. Läpinäkyvyyttä saadaan muun muassa ylläpitokustannuksiin, tilakustannuksiin, henkilöstökustannuksiin ja logistiikkakaluston investointikustannuksiin.

Lukuisten tutkimusten mukaan logistiikan ulkoistaminen tuo vuosittain noin 10-20% kustannussäästön. HUB:n ulkoistuspalvelut tarjoavat asiakkaalle kustannussäästöjen lisäksi myös toiminnan joustavuutta. 

Viisi hyvää syytä ulkoistaa sisälogistiikka 

  1. Kustannustehokkuus: Ulkoistamalla voit säästää henkilöstö- ja ylläpitokustannuksissa. Hoidamme logistiikkaprosessit kustannustehokkaasti, mikä vapauttaa resursseja muihin liiketoiminnan osa-alueisiin. 
  2. Joustavuus ja skaalautuvuus: Logistiikkatarpeet voivat vaihdella kausien ja sesonkien mukaisesti tai yritystoiminnan kasvaessa. Tällöin logistiikkakumppani mukauttaa palveluaan asiakastarpeen mukaisesti. 
  3.  Läpinäkyvyys logistiikkaan: Palvelumallimme perustuu suoritepohjaiseen hinnoitteluun, jolloin logistiikkaktoimintojen kustannuksista tulee läpinäkyviä ja aidosti muuttuvia. 
  4. Teknologinen osaaminen: Hyödynnämme edistyksellisiä teknologisia ratkaisuja ja seuraamme alan kehitystä, jotta voimme tarjota asiakkaillemme uusia ja moderneja ratkaisuja. 
  5. Riskienhallinta: Asiantuntijamme huolehtivat, että toiminta on häiriötöntä. Ennakoimme ja suunnittelemme toiminnan yksityiskohtaisesti. 

Sisälogistiikan ulkoistamisen hyödyt yritykselle:

  • Kustannussäästöjä
  • Joustavuutta ja skaalautuvuutta
  • Läpinäkyvyyttä ylläpitokustannuksiin, tilakustannuksiin, henkilöstökustannuksiin ja logistiikkakaluston investointikustannuksiin
  • Parempi toimitusketjun hallinta

Sisälogistiikan kehittäminen, yhteistyössä kanssasi

Sisälogistiikan kehittäminen asiakaskohtaisen kehitysohjelman avulla luo tavoitteen pienentää toimitusketjun kokonaiskustannuksia, parantaa palvelun laatua ja lisätä palvelumme arvoa asiakkaillemme.

Haluamme parantaa asiakkaidemme toimitusketjun hallintaa jatkuvan kehittämisen periaatteella.

Kehitystyön ytimessä jokaisella pienelläkin parannusehdotuksella on vaikutusta kokonaisuuteen. Jatkuva parantaminen on yksi keino tarttua näihin pieniinkin asioihin, jotka voisi tehdä paremmin. Tutustu jatkuvaan parantamiseen QHSE-päällikkömme Sampo Arppolan kuvaamana: Jatkuva parantaminen osana kestävää yrityskulttuuria 

Olemme kehittäneet systemaattisen toimintamallin jatkuvan parantamisen tulosten varmistamiseksi. Olemme esimerkiksi standardoineet asiakaskohtaiset suorituskykymittaristomme. Niitä käytetään muun muassa liiketoiminnan ja operatiivisen toiminnan mittaamiseen, vertailuun ja lisäarvontuottokykymme arvioimiseen yhteistyössä kanssasi.

Lue lisää artikkelistamme:

Sisälogistiikan ulkoistaminen suunnitellaan huolella »

Meidän kanssamme saat kustannussäästöjä ja läpinäkyvyyttä logistiikkaan.

Autamme sinua mieluusti yrityksesi materiaali- ja tietovirtojen haltuunotossa.
Scroll to Top

Haluatko kuulla lisää sisälogistiikan ulkoistamisen hyödyistä?

Ota yhteyttä, niin kerron lisää.

Ari Laurila HUB logistics

Ari Laurila
myyntipäällikkö
+358 44 287 4001
ari.laurila@logent.fi