
Koronaviruksen vaikutus HUBin toimintaan
Suomen hallituksen antamassa tiedonannossa suositellaan välttämään kokoontumisia ja muita lähikontakteja koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Siksi HUB logistics on ottanut käyttöön useita

Suomen hallituksen antamassa tiedonannossa suositellaan välttämään kokoontumisia ja muita lähikontakteja koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Siksi HUB logistics on ottanut käyttöön useita

Tammikuu on ollut yleisesti aikaa, jolloin internet täyttyy tulevaisuutta jännittyneenä odottavien ennustajien spekulaatioista siitä, mitä uutta alkanut vuosi tai vuosikymmen

HUB logistics kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa menestystä vuoteen 2020! Lahjoitimme joulutervehdyksiin varatut rahat Pelastakaa Lapset Ry:n joulukeräykseen kotimaamme köyhien

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on valinnut logistiikkakumppanikseen kotimaisen ja yksityisomisteisen HUB logisticsin. Sopimus astuu voimaan 2.1.2020, mutta yhteistyö alkaa käytännössä välittömästi. HUBin

HUB logistics -konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Joni Sundelin. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1. marraskuuta 2019. Sundelin siirtyy HUBin palvelukseen

Verkkokaupan kasvun myötä tarve nopeammille toimituksille lisääntyy. HUB logistics Finland Oy:n ja Pakettipisteen yhteistyö vastaa tähän tarpeeseen, sillä he tarjoavat

1,5 vuotta sitten Tampereen HUBilaiset päättivät lahjoittaa vuoden 2018 tulospalkkionsa hyväntekeväisyyteen. Lahjoituskohteeksi valikoitui TAYSin uuden Lasten ja nuorten sairaalan vastasyntyneiden

HUB logistics edisti ajoneuvohistoriallista toimintaa lahjoittamalla käytöstä poistetun Ford Custom -porrasauton Tuusulan Automuseolle. Vuosimallia 1981 edustava ajoneuvo jäi HUBille tarpeettomaksi

Tältä näyttää uudistunut HUB logistics! Tervetuloa käyttämään täysin päivitettyjä nettisivujamme! Otimme varaslähdön vuoteen 2019 laittamalla visuaalisen tyylimme täysin uusiksi ja